Punk, rakkauskirje ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Punk-musiikki on viime päivinä noussut keskusteluun. Yhteiskunnallisena julistuksena tämän musiikin sanoitukset yleensä toimivat. Yksinkertaisesti sanottu tehoaa parhaiten.

Aina mun pitää -kappale on oiva esimerkki punk-lyriikan väkevästä ilmaisuperinteestä.

"Ihmisen on joka päivä tehtävä asioita ja kuluttaa ruumista tai muuten se rappeutuu.", sanoi laulun tekijä Kari Aalto eräässä haastattelussa.

Karin mielipiteeseen on helppo liittyä. Jokaisena aamuna on noustava ja lähdettävä liikkeelle. Paaston aikana tämä on enimmäkseen helppoa, muttei aina.

Maaliskuussa vuonna 1988 junamatkalla Kajaanista Helsinkiin kirjoitin kirjeen Pauliina Honkaselle. Kirje putkahti esille järjestäessämme muistojamme sisältävää laatikkoa.

Kirjeessä hahmottelen tyttöystävälleni elämäntilannettani kolmen eri ulottuvuuden näkökulmasta. Kutsuin ulottuvuuksia "tämänhekisen elämäni projekteiksi." Tässä suora sitaatti kirjeestä.

1. Haluan kanssasi naimisiin. Haluan muodostaa perheen, saada lapsia ja huolehtia niistä. Haluan rakastaa tulevaa vaimoani elämän kestävän liiton ajan.

2. Haluan valmistua teologian kandidaatiksi kohtalaisessa ajassa (5-6 vuotta). Haluan suoriutua työstäni mahdollisimman hyvin valmistumiseni jälkeen oli se sitten seurakuntatyöntekijän tai yhteiskunnan virka.

3. Haluan olla yhteiskunnassa yksilö, joka kannattelee yhteisöä. Suomen tapauksessa demokraattista tasavaltalaista yhteiskuntaa. Näen, että pystyäkseni ottamaan kantaa päätöksentekoon minulla tulee olla jokin perusta. Yhteiskunnalliseksi aatteeksi olen omaksunut näkökulman, jonka mukaan valtion tehtävä on ensisijaisesti sivistyksellinen - ei taloudellinen. Taloudenhoitoon liittyvä materia on väline ja sille kuuluu antaa välineen arvo. Sivistyksen ja etiikan kehittyminen ei ole riippuvainen materiasta. Valtion tulisikin keskittyä kehittämään kansalaisten sivistyksellistä ja eettistä arvopohjaa.

Rakkauskirjeessä 27 vuoden takaa on yhteiskunnallisen ohjelmanjulistuksen makua. Silloiset "projektini" tuntuvat edelleen vahvasti omiltani.

Yhteiskunnallisen osallistumisen makua on myös siinä, että haluan pitää huolta terveydestäni. Lisäänkin tämän "projektin" neljänneksi tuohon tehtävälistaan.

Maaliskuussa 1988 Yliskylän rantakallioilla.