Paastoteologiaa

1. paastonajan sunnuntai Muuruveden kirkossa.

Ruoasta paastoaminen saa aikaan kahtiajakautuneen tunteen

Tunteeni ensimmäinen ulottuvuus on siinä, että ruokapaastosta ei saa tulla teko, jota harjoitetaan pelastuksen varmistamisena. 

Ev.lut. kirkkomme opettaa, että tärkeintä paastossa on keskittyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Paastossa raivataan tilaa rukoukselle, Jumalan sanan lukemiselle, jumalanpalvelukselle, uskolle ja rakkaudelle.

Tunteeni toinen ulottuvuus on se, että Raamatun esimerkit ja ohjeet opastavat ruokapaastoon.

Nyt mietin, olisiko kahtiajakautuneen tunteen ratkaisu vapaaehtoisessa paastoon suostumisessa. Suostuminen tapahtuu silloin kun keho ja mieli kutsuu paastoon. Mitä tällainen kutsu voi olla?

Ensimmäisenä kutsun sisältönä on kehon raihnaisuus. Terveysasiantuntijat kertovat että suurin osa ihmisen ruumiin vaivoista liittyy liialliseen tai vääränlaiseen ravintoon sekä liikunnan puutteeseen. Kun tunnistan raihnaisuuteni, se merkitsee samalla kutsua terveellisempiin elämäntapoihin.

Toisena kutsun sisältönä on katuminen. Katuminen sisältää elämän todellisuuden mietiskelyä ja asioiden asettumista hyvään valoon anteeksiantamuksen seurauksena.

Kolmantena paastokutsun sisältönä on hengellisen elämän tarve ja sen myötä liittyminen Kristuksen kärsimykseen. Itsekeskeisyyteni ja ahneuteni tilalle voi tulla lähimmäisen kuunteleminen, auttaminen ja lohduttaminen.

Alkaneella paastonajalla mietin siis näitä kolmea paaston teologista ulottuvuutta: kehon raihnaisuutta, katumista ja lähimmäisen auttamista. Miettimiseni seurauksena huomaan kuinka moniulotteinen kokonaisuus paasto voi olla.